Maalauksia – Määttänen-Valkama

Ritva Määttänen-Valkama

08.10. – 03.11.2013

Esittely

Taide voidaan tulkita ihmisten väliseksi sosiaaliseksi vuorovaikutukseksi, jonka tarkoitus on välittää ja pohtia ihmisenä olemisen eri puolia. Ajattelemisen ja tietämisen välineenä tarkasteltuna taiteella voidaan myös nähdä olevan poliittisia merkityksiä ja pyrkimyksiä, jolloin sen arvokkaana tehtävänä pidetään yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista ja erilaisten epäkohtien paljastamista. Johdonmukaisesti jäsenneltynä, merkitysten älyllistämisen kautta taiteen keinoin on mahdollista esittää asioita, jotka ovat ilmaisussaan visuaalisia, mutta avautuvat katsojalle lähinnä verbaalisesti.

Taidetta voidaan yhtä oikeutetusti tarkastella ihmisten välisenä kommunikaationa, jossa vuorovaikutuksellisina ja sisällöllisinä tekijöinä toimivat estetiikka, puhtaat tunteet, teoksesta välittyvä läsnäolo nykyhetkessä, tai laskelmoimattomasti koettu ilo.

Oman maalaukseni pyrkimykset ovat jälkimmäisiä. Sen taustalla ei ole suurta filosofiaa tai ongelmien esittelyä. On vain kangas, maali ja siveltimet, niiden ehdoilla ajatteleminen, sekä oma kehoni. Katri Valan sanoin:

Ajatukseni
pienet ja onnelliset
kuin sinisiipiperhosen,
eikä sydämelläni ole
enemmän huolta
kuin oravanmarjalla,
joka kohottaa kukintonsa
kuin lapselliset sormet
osoittamaan ihanaa
aurinkoa.

Helsingissä 7.10.2013
Ritva Määttänen – Valkama

Teokset

  • Ritva Määttänen-Valkama - magenta (yksityiskohta)
  • Ritva Määttänen-Valkama - Matonkutojan päiväkirjasta
  • Ritva Määttänen-Valkama - Luonnossa
  • Ritva Määttänen-Valkama - Rosso Sandalo
  • Ritva Määttänen-Valkama - Keväällä Sisiliassa
  • Ritva Määttänen-Valkama - Joskus yöllä

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti