Sinikka ja Lapset – Lähtekäämme metsään….

ryhmänäyttely

08.12. – 22.12.2015

Esittely

Sinikka Hautamäen taiteilijatapaaminen järjestetään
torstaina 17.12.2015 Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa kello 15 – 17
Lämpimästi tervetuloa!

Olin lopettanut Suomen Taideakatemian koulun keväällä 1971. Kesällä menin viikoksi erään ystäväni lapsuudenkotiin Tornion lähelle ja innostuin tekemään pieniä kuvia minulle uusista maisemista. En osannut silloin kuvitella, että maisemista tulisi elämänpituinen kiinnostuksen kohde. Palasin niille seuduille melkein joka vuosi, eri vuodenaikoina. Tein tietysti maisemia muuallakin. Kymijoki omalla kotiseudullani tuli tärkeäksi kohteeksi.

Mietin maisemamaalauksen mielekkyyttä. Ehkä valokuva olisi parempi tapa ilmaista ihastumista näkymiin.
Ihmisen silmä on kuitenkin erilainen kuin kameran linssi. Ehkä vajavaisinkin taidoin saan esille tunnelmiani.
Maisemamaalaus on myös retki luontoon, retriitti. Olo tulee onnelliseksi, vaikka lopettaessaan musertavasti
kokee tehtävän mahdottomuuden. Intensiivnen katsominen on ollut arvokasta.

Ihastuin, kun pääsin aikuiseksi lasten näyttelyyn, jonka teemana on metsä.

Olen maalannut yhdessä ystävien lasten kanssa ja saanut iloita heidän raikkaista töistään.
Innostuneena odotan, millaisen näyttelyn lapset galleriaan tekevät.
Maisemien lisäksi tuon näyttelyyn jouluisia akvarelleja. Niissä on muistumia omista lapsuuden jouluistani.
Olen pitkään kerännyt vanhoja valokuvakehyksiä ja niitä olen käyttänyt näiden kuvien kehystykseen.

Sinikka Hautamäki

Teokset

  • There are no images attached to this post.

    You need to attach some artist works with through the event edit area

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti