Yhteisnäyttely; Kari Hakli, Sakari Kannosto, Kukka Paavilainen

ryhmänäyttely

02.08. – 21.08.2016

Esittely

Elokuun yhteisnäyttelyn taiteilijoiden suosiessa eri materiaaleja sekä lähestymisen keinoja, nousee heidän töistään esiin kuitenkin samankaltaisia teemoja – urbanisoituva maisema ja muutoksen tilat.

Valokuvaaja Kari Hakli on vuosien saatossa dokumentoinut laajasti Helsingin katuja ja elämää, kuten myös kaupungin kriittisiä muuttumisen vaiheita jo 1960-luvulta lähtien. Näyttelyyn Hakli ottaa osaa ajankohtaisilla urbaania Helsinkiä tutkivilla kuvillaan.

Kuvataiteilija Kukka Paavilainen on myös tutkinut maisemaa maalauksen keinoin, ja hänen näyttelyssä esillä oleva tohtoriopintoihin sisältyvä työnsä pohjautuukin kahden valokuvan yhdistelmään. Myös Paavilaisen maalaisnäkymä toimii hetken ja maiseman puolueettomana dokumentoijana.

Kuvanveistäjä Sakari Kannoston taas voidaan katsoa nostavan esille synkempiä urbanisoitumiseen liittyviä teemoja. Kannoston vahvasti eläinkeskeiset työt vievät teeman kaupungimiljöön ulkopuolle, ja tuovatkin valokeilaan nykyelämän vaikutuksen ihmisen luontosuhteen sekä vuorovaikutukseen eläimiin.

Teokset

  • Yhteisnäyttely; Kari Hakli, Sakari Kannosto, Kukka Paavilainen - Kutsu
  • Sakari Kannosto - Done II (elefantti)
  • Kari Hakli - Torkkelinmaki
  • Kari Hakli - Pitkäsilta
  • Kukka Paavilainen - Haaste

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti