Elisa Rovamo – Snapshot

Elisa Rovamo

09.05. – 28.05.2017

Esittely

SNAPSHOT maalauksia 9.5.2017- 28.5.2017
Snapshot = tilannekuva, tuokiokuva, (valok.) näppäilykuva

Minua kiinnostaa ihmisen keho, sen ilmaisukyky ja tarinat, joita se voi kertoa sanattomasti, elein.

Näyttelyssäni kuvaan hahmoja, joille on tapahtunut tai juuri tapahtumassa jotain. Olen pohtinut ihmisen epätäydellisyyttä, särkyvyyttä ja haavoittuvuutta muutosten keskellä täydellisyyttä palvovassa maailmassa.

Maalaan muistin ja mielikuvituksen suodattamia fiktiivisiä hahmoja, joihin heijastan rooleja, tarinoita ja vertauskuvallisia merkityksiä. Maalaukseni ovat pelkistettyjä ja niissä on vain yksi hahmo, taustan yksinkertaisuus ja vähäiset yksityiskohdat tuovat etualalle ihmisen sinänsä. Ne ovat avoimia katsojan omille mielikuville ja tulkinnoille.

Saan maalauksiini innoitusta elokuvan, tanssin, teatterin ja muotikuvien maailmoista.

Maalaustapahtumassa on monta hetkeä, jossa maalaus näyttäisi olevan valmis. Teokseni ovat eräänlaisia tilannekuvia maalauksen syntymisestä. Maalausprosessi on pysäytetty ja hetki tallennettu kankaalle ennen kuin työstäminen hävittää illuusion maalauksen syntymisestä katsojan silmien edessä.
Minulle maalaamisessa on pohjimmiltaan kyse halusta tehdä ele, jättää jälki ja tallentaa sivellintä pitelevän käden liike. Tämän haluan myös näkyvän maalauksessa. Maalauksissani on eräänlainen kaksoisvalotus. Siveltimenveto on käden tekemän liikkeen kuva samalla kun hahmon liike maalauksessa on sulautunut maalaavan käden liikkeeseen. Ne yhdessä kertovat kankaan äärellä vietetystä ajasta, maalaukseen pysäytetystä ja tallennetusta ohikiitävästä hetkestä maalarin työhuoneella ja maalauksen hahmon tarinassa.

25.4.2017 Helsinki
Elisa Rovamo

Teokset

  • Elisa Rovamo - Elisa Rovamo Varjo 2017 akryyli 130 x 120 jpg

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti