Galleria 30vuotta -juhlanäyttely

ryhmänäyttely

08.05. – 27.05.2018

Esittely

KULTAISIA MUISTOJA KULLATUSTA GALLERIASTA

Keväällä 1994 Lahden taideinstituutin käytävillä kiersi sana, että Helsinkiin Uudenmaankadulle oli avattu galleria, joka ottaa muitakin kuin Kuvataideakatemiasta valmistuneita taiteilijoita. Jotkut opiskelijakavereistani olivat jopa saaneet sovittua sinne näyttelyajan. Gallerialla oli kryptinen nimi ’Mosabacka’, ja sen logossa oli auringon sisällä kuu. Esidigitaalisella ajalla näyttelyajasta neuvotteleminen aloitettiin soittamalla (lanka)puhelimella galleristisille ja sitten sovittiin tapaamisaika. Tapaamiseen otettiin mukaan mieluiten dioja, joita sitten tihrusteltiin ikkunaa vasten. Jälkeenpäin kuuli, oliko galleristi kiinnostunut ottamaan näyttelyn ja minkälaisella sopimuksella.

Jotenkin näin meni myös sopiminen ensimmäisestä Helsingissä pitämästäni näyttelystä. Tein silloin tiivistä yhteistyötä ystäväni ja kurssikaverini Sirpa Hynnisen kanssa. Päätimme ottaa yhteyttä galleria Mosabackaan ja saada neuvoteltua itsellemme näyttelyajan, missä sitten onnistuimmekin. Näyttely pidettiin joulukuussa 1995, ja teimme siihen Amoroso-nimisen tilateoksen, jonka keskipisteenä oli kaksi ja puoli metriä korkea enkelikello. Gallerian seinät kultasimme lyöntimetallilla ja ripustimme seinille meidän molempien pieniä piirustuksia.

Enkelikello ei ollut suora suurennos pienestä pöytämallista, vaan sukupuolistimme enkelit. Teimme kahdelle amorille pienet rinnat ja lopuille pienet pippelit. Joulutähden korvasimme pakanallisella auringolla. Tämä tosin jäi huomaamatta pelastusarmeijalaisilta, joiden kirkko sijaitsi gallerian sisäpihalla. He kyselivät vielä monta vuotta näyttelyn jälkeen, tuleeko enkelikello myös tänä jouluna esille. Ei tullut. Teos myytiin parin vuoden päästä Huittisten kaupungille, joka laittoi sen esille aina jouluaikaan eri julkisiin tiloihin. En tiedä, onko tämä tapa vielä käytössä.

Ensimmäisen täysin oman yksityisnäyttelyni pidin Galleria Mosabackassa vuonna 1998. Olin muuttanut Lahdesta Helsinkiin ja seurustelin silloin nyt edes menneen Kari Västinsalon kanssa. Olin vuokrannut työhuoneen Mosabackan viereisestä talosta, jonka yläkerroksissa asui eläkkeelle olevia poliiseja. Opiskelin tuolloin Taideteollisessa korkeakoulussa ja olin valinnut sivuaineekseni keramiikan. Tein näyttelyyn savesta luonnolliseen kokoon Karin kotistereot sekä CD- ja VHS-kasetteja. Koska teos valmistui vasta näyttelyyn, kutsukorttiin valikoitui lähikuva ruskeasta savesta tehdystä cd-levyn kannesta. Kukaan ei tajunnut, mitä kuva esitti, ja kaikki luulivat, että kuvassa on hashish-köntti.

Tein tähän näyttelyyn myös kolme piirustusta. Kaksi niistä esitti Karin ja minun videohyllyjä. Ne muodostivat eräänlaisen parimuotokuvan. Kolmas piirustus esitti puolestaan peilikuvaa itse galleriatilasta – näkymää, joka näkyisi peilistä, jos peili olisi ripustettu teoksen paikalle. Minulla ei ollut rahaa maksaa näyttelyvuokraa, joten annoin Peili-piirustuksen Pirkko-Liisalle korvauksena näyttelyvuokrasta. Myöhemmin näin vilauksia tästä piirustuksesta eri naisten- ja sisustuslehdissä. Pirkko-Liisan kotia esiteltiin usein näissä lehdissä, ja hän oli ripustanut piirustuksen kotinsa seinälle. Lehtien kuvissa ei tosin koskaan näkynyt koko piirustusta, vaan joko vain vasen tai oikea alanurkka, mutta tunnistin sen silti aina. Nykyään piirustus on nähtävillä nykyisen gallerian keittiössä.

Näyttely pidettiin Helsingin juhlaviikkojen aikaan, ja pyysin Tapio Hakasen (alias DJ Orkidea), joka tuohon aikaan teki teoksiini ääniraitoja, soittamaan avajaisiin LP-levyjä. Taiteiden yönä Pirkko-Liisa järjesti galleriassa rapujuhlat. Jossain vaiheessa iltaa leivänpaahdin leikkasi kiinni ja alkoi savuttaa. Koko galleria täyttyi savusta, ja ihmiset tuijottivat ulkona luullen, että kyseessä oli joku taiteiden yön oudoista performansseista. Galleriassa järjestettiin myös Galleristit ry:n kokous, johon minua pyydettiin puhumaan taiteilijan, taiteen ja katsojan välisistä suhteista. Välttääkseni kalvosulkeiset käytin gallerian yhtä tyhjää seinää liitutauluna ja kirjoitin sanottavani suoraan hiilellä puhtaan valkoiseen seinään. Muistan vieläkin kuulijoiden järkyttyneet ilmeet, jotka viestittivät ettei noin saa tehdä.

Seuraavaksi osallistun tulevaisuuden tekijöitä esittelevään näyttelysarjaan, jonka Pirkko-Liisa kuratoi Hotelli Tornin Ateljeebaariin. Kutsuin mukaan myös nykyisen elämänkumppanini Dzamil Kamangerin sekä taiteilijaystäväparini Mikael Vallgrenin ja Michiko Isogain. Tästä näyttelystä on jäänyt mieleeni kutsukortti, jonka kuvasimme itselaukaisimella Lahden Päijänteenkadulla. Seisomme kuvassa rinnakkain syksyisellä lehmuskujalla ja odotamme ilmeettöminä kameran laukeamista. Kuvaan on kuitenkin tallentunut jotain tuon ajan tuntemuksistamme: vahva usko tulevaisuuteen, mutta samalla hämmennys siitä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.

Viimeisin Uudenmaakadun galleriassa pitämäni näyttely oli nimeltään Rajankäyntiä, ja se oli ensimmäisiä yhteisnäyttelyitäni Dzamilin kanssa. Näyttelyn teemoja olivat elämispiirimme rajat ja oman identiteetin muodostuminen uudessa kulttuurissa. Dzamil teki näyttelyyn suuren paljetti- ja helmikirjontateoksen, jonka kangas löystyi ja kutistui ilmankosteuden vaihtelujen mukaan. Onneksi teos on nykyään Aineen taidemuseon vakaissa, museaalisissa olosuhteissa.

Seurasi vuosien tauko, mutta vuonna 2014 järjestin sarjan näyttelyitä 20-vuotistaiteilijuuteni kunniaksi. Yhden niistä pidin itseoikeutetusti Galleria Pirkko-Liisan Topeliuksessa, joka oli monien vaiheiden jälkeen muuttanut Hietalahden rantaan. Teimme Dzamilin kanssa näyttelyyn lukuisia piirustuksia, jotka kertoivat arjestamme ja matkoistamme. Kutsuin näyttelyä etukäteen osakeanniksi, koska ajattelin, että pienet piirustukset menevät hyvin kaupaksi. Yhtään ei myyty. Tosin piirustukset ovat sen jälkeen kiertäneet monessa näyttelyssä aina sisustusmessuilta kansainvälisiin biennaaleihin.

Istun nyt kirjoittamassa tätä Dzamilin siskon luona Sanandajissa. Huoneen seinälle on teipattu kortti, jossa neljä taiteilijaa katsoo syksyisellä lehmuskujalla kameraan. Tulevaisuus, johon yritimme tuolloin nähdä, ei ehkä muodostunut ihan sellaiseksi kuin kuvittelimme, mutta yhteistyö Pirkko-Liisan kanssa on jatkunut. Alusta asti hänen galleriansa on kuulunut niihin keskeisiin paikkoihin, joissa olen esittänyt teoksiani Helsingissä. Olen kiitollinen näistä ikimuistoisista hetkistä ja Pirkko-Liisan ennakkoluulottomasta näyttelylinjasta ja pettämättömästä tyylitajusta. Oli kyse sitten Tom of Finlandin ensimmäisestä näyttelystä, jota ei missään julkaisussa muisteta mainita, tai omista oudoista tempauksistamme. Aika kultaa muistot, taide gallerian.

Sanandajissa (IR) 13.2.2018

Kalle Hamm

Teokset

  • There are no images attached to this post.

    You need to attach some artist works with through the event edit area

Ripustus & avajaiset

  • Ripustus ja avajaiset / Umppa Niinivaara
  • Ripustus ja avajaiset / PLT- CREW
  • Ripustus ja avajaiset / Priit Pärn ja Pirkko-Liisa Topelius
  • Ripustus ja avajaiset
  • Ripustus ja avajaiset
  • Ripustus ja avajaiset
  • Ripustus ja avajaiset / Kalle Hamm
  • Ripustus ja avajaiset / Umppa Niinivaara
  • Ripustus ja avajaiset
  • Ripustus ja avajaiset / Timo Viljakainen ja Priit Pärn
  • Ripustus ja avajaiset / Priit Pärn
  • Avajaiset ja ripustus / Tapani Kokko
  • Avajaiset ja ripustus / Kalle Hamm / Tapani Kokko
  • Avajaiset ja ripustus / Moosa Myllykangas
  • Avajaiset ja ripustus / Kalle Hamm

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti