UNEN LÄPI KUULEN KUISKAUKSEN

U N E N L Ä P I K U U L E N K U I S K A U K S E N

Unen läpi kuulen kuiskauksen -kokonaisuudessa olen pohtinut kuvan visuaalisen rakenteen ja sisällön välistä suhdetta ja ulottuvuutta itselleni uudesta näkökulmasta. Minua on ajanut eteenpäin kiinnostus väkivallan moniulotteisten muotojen ja ilmentymien tutkimisessa kuvataiteilijana. Millaisia vaikuttimia väkivallalla ja vallalla on kuvataiteen kontekstissa ja minkälaisia emotionaalisista jännitteisiä alistussuhteita tämä aiheuttaa yhteiskunnassa ja miten aihetta on esitetty ja tutkittu taiteen historiassa.

Kuvatakseni  tätä monimutkaista valtaan ja väkivaltaan liittyvää ongelmaa uusissa teoksissani, olen käyttänyt metodina mm. eri perspektiivien yhdistämistä. Tällä metodilla pyrin hahmottamaan eri puolia kokemuksesta, jossa ilmaisen väkivaltaisen tapahtuman jälkeistä psykologista tilaa. Kuvataiteen historiassa perspektiivien yhdistäminen ja liittäminen toisiinsa on toiminut myös kuvattavan kohteen metaforallisena lähestymistapana. Metaforana, jossa ihmisen kulttuurinen ja ajallinen jatkuvuus tulee läsnäolevaksi. Ihminen on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja saa merkityssisältönsä vallitsevista olosuhteista ja itsensä ulkopuolelta ympäristöstä, jonka aktiivisiin tapahtumiin ihminen osallistuu. Amerikkalaisen filosofin John Deweyn (1859-1952) mukaan ihmisen elämä on monimutkaisten toisiinsa aktiivisesti ja jatkuvasti reagoivien toimintojen kokemus jatkumo.

Ymmärrän taiteellisen työni oppimisena ja kasvamisena, joka on mahdollista vain, jos olemme valmiita tiedostamaan toisen, itsellemme vielä vieraan näkökulman. Yhdistämällä erilaisia näkökulmia, opin kuvattavasta kohteesta uusia ulottuvuuksia, jotka muuten voisivat jäädä itseltäni piiloon. Uusissa teoksissani en kuvaa vain fyysisen väkivallan aiheuttamia näkyviä muutoksia. Tulkitsen sitä, kuinka väkivallan kokemus rikkoo ihmisen minäkuvaa ja vääristää väkivallan kohteena kykyä nähdä itsensä ehyenä ja tunnistettavana. Kokemus hajottaa ihmisen minäkuvaa ja tämän kokemuksen aiheuttaman psykologisen poikkeustilan ilmaisuun käytän mm. tätä menetelmää. Olen pyrkinyt kuvaamaan väkivallan jälkeistä kokemusta, jossa minäkuvan hajoaminen saa visuaalisen muodon.

Pyrkimykseni on kuvata tällä Ihmisen psyyken hajoamista osiin ja sitä, miten kuva itsestä on luotava uudelleen palasista, jotka eivät enää sovi tai kuulu yhteen. Kokonaisuudessa liitän yhteen mm. tällä metodilla kasvojen ja vartalon osia eri perspektiiveistä. Tällä metaforalla pyrin luomaan vaikutelman siitä, miltä väkivallan kokemus voi tuntua ja miltä se voi näyttää. Käytän myös runoutta kuvatakseni edellä esittelemääni aiheistoa ja pyrkimykseni on tällä kokonaisuudella luoda katsojalle tila, jossa kohdata aihe vapaasti omista lähtökohdista, mutta myös uusia näkökulmia havaiten. Taustalla ovat myös pohdintani sotien aiheuttamasta väkivallan traumasta ja siitä nykyhetkeen asti periytyneestä väkivallan jatkumosta, sekä siitä seuranneet tragediat. Miten edellämainitut ilmenevät kokemuksena, traumana ja miten nämä asiat liittyvät yhteen?

Esille tuleva näyttely koostuu paperille tehdyistä hiilipiirustusta ja maalausta yhdistävistä teoksista, sekä suurista maalauksista, videosta, sekä esinekoosteisesta installaatiosta.

Aiheen laaja käsittely on mielestäni yhteiskunnallisesti tärkeää ja sen esille nostaminen vaatii pitkäjännitteistä työtä aiheen tutkimuksen parissa. Yhteiskunnan rakenteissa piilevä vallan väärinkäyttö on myös laajasti vaiettu aihe.

RUNO

(osia runosta Heroiinin valkoiset siivet)

Kuinka monta olen sisälläni tappanut
Itseltäni en ole koskaan vapaa
Ikuinen muuri ruumiin ympärillä
Unessa voi lainata valkoiset siivet
Herätä silmät ommeltuina kiinni
Jatkaa kuopan kaivamista, vaikkei tiedä mihin se johtaa
Ikuisesti miettien vastausta
ja kun ei sitä halua kuulla käärivät mattoon ja raiskaa

Sumussa keskellä peltoa
liikkumattomana, vapaa juoksemaan minne tahansa
Naamion valuessa kasvoilta
pisara pisaralta
Mustetta paperilla
sanoja, kirjaimia
laki ei suojele ihmistä, ei kansaa
sydän hakkaa, jalat halvaantuneina
itse valittu vankila
toivo on väkevä voima

kuistilla, katsellen peltoa
vuosia rakennetut Haaveet jotka tyhjät ja aina toiset
kuinka monta kertaa pakkasin
en lähtenyt
kuinka monta kertaa palasin
kaikki ne kyyneleet kilometri toisensa jälkeen
kastettu isän pojan ja pyhän hengen nimeen
merkityksettömänä siinä hetkessä
valheet jotka koit oikeutetuiksi
vakoiset, harmaat, mustat
kuulisi kaiken, näkisi kaiken, sanoisi kaiken
ei koskaan
musta

- Laura Kopio

–

T H R O U G H A D R E A M I H E A R A W H I S P E R

In this exhibition named Through the dream, I hear a whisper, I have contemplated the relationship and dimension between the visual structure and content of the image to myself from a new perspective. I have been driven forward by an interest in reflecting on the multidimensional forms and manifestations of violence as a visual artist. What influences do we have in the context of the visual arts and what kind of emotional tension subordination relationships does this cause in society, and how the subject has been presented and studied in the history of art?

To describe this complex experience of power and violence in my new work, I have used as a method to combine different perspectives. With this method, I strive to perceive different aspects of the experience, where I express the psychological state following a violent event. In the history of visual art, combining and connecting perspectives has also served as a metaphorical approach to the object being described. As a metaphor where human cultural and temporal continuity becomes present. A human is in constant interaction with his environment and derives meaning from the prevailing conditions of his content and from outside himself, from the environment in which human participates. According to American philosopher John Dewey, human life is a continuum of experiences of complex interconnected events and continually responsive functions.

I have sought to broaden my perspectives to a more holistic understanding of the subject e.g. on Hannah’s political thinking, at the centre of thinking is the expansion of new routes divergent from. The key areas of study on thinking in terms of evil, power, authority, as well as issues related to the emergence of totalitarianism have been a key part of the process. Artistic work is about learning and growing and this is only possible if we are ready to become aware of other, still foreign perspectives to ourselves. By combining different perspectives, one can see the new dimensions of the object being photographed that might otherwise remain hidden. In my new works, I don’t just describe the visible changes caused by physical violence. I interpret how the experience of violence violates a person’s self-image and distorts the ability to see oneself as integral and recognizable as the object of violence. Experience breaks down human self-image and for expressing psychological martial law caused by this experience, I use this method.

I have sought to portray a post-violence experience where the breakdown of self-image takes on a visual shape. My intention with this is to describe the breakdown of the Human Psyche into parts and how the image of the self must be recreated from fragments that no longer fit or belong together. As a whole, with this method I join together, for example, parts of the face and body from different perspectives. With this metaphor, I aim to create an impression of what the experience of violence can feel like and what it can look like. I strive to describe the trauma of violence caused by wars and the continuum of violence inherited from it that continues to have present day affects, as well as the tragedies that have followed and how they manifest themselves as a traumatic experience. In what way do these things come together? The premise of my artistic expression is the all-permeability of violence in our society and my concern about it. As a whole, I strive to express my experience with this and the influence of the above mentioned phenomena in the present.

- Laura Kopio