Juha Hälikkä – NACHTJÄGER

Juha Hälikkä

16.11. – 19.12.2021

Esittely

Juha Hälikkä (s.1966)

”Haluan olla veistenterällä” ”olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista”, toteaa taidemaalari Juha Hälikkä. ”mutta en kuitenkaan halua sanoa asioita banaalisti”
Toki banaalikin tulee mukaan Hälikän maalauksiin mutta ei yhteiskunnallisten väitelauseiden yksinoikoisuutena vaan kulloisenkin teoksen teemaan liittyvinä aihelmina, jotka tuottavat merkityssisältöjä ja niiden kudoksia.”

Hälikkä on kiinnostunut yhtä lailla populaarikulttuurin kuvastosta kuin maalustaiteenhistoriasta koko kirjossaan. Hän saattaa saada virikkeitä naistelehtien mainoksista, jossa ”porvarihanikka on väännetty loppuun saakka” Caravaggion klassisesta maalauksesta tai kiiltävästä koneenosasta. Hän sämplää kuvia mutta ei tee kollaasia ajastamme vaan rakentaa pikemminkin syvemmälle ulottuvia ja moniulotteisempia merkityskenttiä, jotka saavat yhtenäisen asunsa maalaustaiteen kautta.

Hälikän teoksen teemana saattaa olla valta, väkivalta tai omistaminen, mutta hän ei koskaan unohda sitä, että maalaus on myös maalaus. Hän onkin yhtälailla kiinnostunut pinnasta ja syvyydestä. Hälikkä maalaa isoja kankaita, mikä tuottaa värimaalarille myös haasteen. ”Pidän tilanteesta jossa olen koko ajan veitsenterällä.” Kun Guccin koru kiiltää ja hohtaa, pitää sen myös kiiltää ja hohtaa maalauksessa. Figuratiivisen maalarin tulee myös kyvetä tuottamaan illuusioita. Itse teema voi kuitenkin olla illuusioton ja raadollinen. Näiden ääripäiden luonteva yhdistäminen vaatii tarkan katseen että maalarin ammattitaidon. Tässä vuorovaikutuksessa Hälikkä jatkaa kilvoitteluaan.

Näyttely tekstin on kirjoittanut
arvostettu kuvataidekriitikko
Otso Kantokorpi / 2015

Teokset

  • There are no images attached to this post.

    You need to attach some artist works with through the event edit area

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti