Väinö Korhonen

Esittely

Kuka Väinö Korhonen?

Väinö Korhonen – Sisäistä valoa etsimässä

Unennäköharjoituksia, maagisia kokemuksia, meditaatiota ja shamanismia – Väinö Korhonen tekee taidetta osana henkisyyden harjoittamista, metsätorpassa Kesälahdella. Oletko ajatellut maalauksesi alun perin taideteoksiksi?

- En, ne on tehty omaan käyttöön torpan seinälle, muistuttamaan harjoituksesta. Tallennan myös näkemiäni visioita teoksiini.

Korhosen teoksia ei ole tehty taideyleisölle, eikä niitä ole ollut esillä koskaan aikaisemmin julkisesti – ennen syksyllä aukeavaa näyttelyä. Esille tulee Korhosen visioihin perustuvia maalauksia, stereokuvamaalauksia ja zoetrope-animaatiolaitteita, sekä henkisyyden harjoittamiseen liittyvää rituaaliesineistöä.

Korhonen elää erakkona sukunsa vanhassa torpassa, jonne hän muutti viitisen vuotta sitten. Hän ei ole taiteilijana kuitenkaan täysin itseoppinut, vaan taustalla on 2000-luvun alussa keskeytyneet taideopinnot Suomenlinnassa. Henkisyys vei mennessään.

Taiteen tekeminen on jatkunut tauoista huolimatta vuosien mittaan, mutta toisenlaisista lähtökohdista. Korhosen mukaan maalaamisen ja teoksen katsomisen kautta voi saavuttaa mystisen kokemuksen. Osa teoksista on muistiinpanoja unennäköharjoituksista.

- Maalatessa ihmismielen luova potentiaali pääsee hyvin esille. Samoin käy uniharjoituksen aikana. Siinä ollaan mielen luovan ulottuvuuden kanssa jatkuvasti tekemisissä, Korhonen kertoo.

Väinö Korhonen maalaa, kun saa uniharjoitteissa kiinni kiinnostavista näyistä. Hän ei itse suunnitellut esittävänsä teoksiaan koskaan julkisesti. Miltä tuntui, kun Pirkko-Liisa Topelius ehdotti näyttelyä?

- Se oli ihan kiinnostava juttu. Mietin kuitenkin, miten se että näyttelyssä minua korostetaan yksilönä sopii yhteen harjoitukseni kanssa, jossa yritän luopua egosta. Suostuin näyttelyyn, koska toivon, että joku muukin voisi saada kokemuksistani jotain ja inspiroitua teoksista. Ehkä kuvakieli saattaisi levitä.

Yleensä Korhosen elämä kulkee vuodenaikojen ja arkirutiinien ehdoilla. Hän viljelee osan ruuastaan itse ja kalastaa. Keskeisintä elämässä on itämaisesta perinteestä ammentava harjoitus, joka kytkeytyy niin arkisiin töihin kuin taiteen tekemiseen.

- Pyrin tekemään arjesta mahdollisimman meditatiivista. Parhaillaan yritän kääntää todellisuussuhdetta niin, että valveaika olisi kuin unta ja uniaika konkreettisempaa olemista. Niin yritän nitkuttaa todellisuussuhdetta, joka on päässyt jo lapsena sementoitumaan.

Onko tuleva näyttely muuttanut jotenkin suhtautumista taiteen tekemiseen?

- Minulle jää toisinaan visio teoksesta roikkumaan moneksi vuodeksi. Ehkä jokin näistä tulee tehtyä juuri nyt, kun tietää, että näyttely on tulossa.

Väinö Korhosen näyttely Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa 7.10. – 2.11.2014

Teokset

  • Katson alas unen lattiaan
  • Raitiovaunut unessani
  • Toiset menivät jo edeltä
  • Hahmotelma muotoutuvasta unesta
  • Väinö Korhonen – omakuva

Näyttelyt