vastakaiku – dávástus

Tatjana Bergelt

03.05. – 26.05.2013

Esittely

Kuvataiteilija Tatjana Bergelt (s. 1966) on taustaltaan kansainvälinen. Hän on syntynyt Itä-Saksassa ja
on venäläinen. Hän on opiskellut Ranskassa, Pariisissa, työskennellyt Espanjassa ja asuu sekä työs-
kentelee tällä hetkellä Suomessa, Helsingissä.

Näin onkin luontevaa, että hänen teoksissaan tuo kaikki näkyy, monien kulttuurien elämä, kielet.
Hän lähestyy katsojaa tarjoamalla mahdollisuuden, kielen – sanojen ja lauseiden avulla, muodostaa ku-
vista ja kollaaseista oma tulkintansa. Näin teos saa jokaisen katsojan kokemuksen kautta oman sisäl-
tönsä – kaikissa taiteen lajeissahan ihmisen sisimmän liikuttaminen ja mukaansatempaaminen on tär-
keintä. Vastakaiku – dávástus, se löytyy.

Hänen tapansa käsitellä asioita ja ilmiöitä vähemmistöistä elämään ja kuolemaan, on hyvin luontevaa
ja puhuttelevaa. Se puhuttelee, uskoisin, lisäkseni kaikkia muitakin näyttelyn katsojia.
Vaikka Tatjana Bergelt ei tavoittele kauneutta tekniikoiden yhdistämisellä, kauneus ja eleganssi syntyy
siten kuin itsestään – luonnollisena ilmaisun tapana. Eleganssi lisää sanoman inhimillisyyttä.

Helsingissä 2.5. 2013

Pirkko-Liisa Topelius

Teokset

  • Tatjana Bergelt - Muistojen aallot
  • Tatjana Bergelt - Refined consciousness
  • Tatjana Bergelt - Myopic
  • Tatjana Bergelt - Indegenous ingenuous
  • Tatjana Bergelt - Guilt-free compromise
  • Tatjana Bergelt - Elämän vesistössä
  • Tatjana Bergelt - Ihminen

Näyttelypaikka

Galleriatila on 56 neliömetriä, kaksi suorakaiteen muotoista tilaa, pituussuunnassa katuun nähden. Ikkunat etelään päin, hyvin valoisa.

Reittiopas

Klikkaa karttaa suunnitellaksesi reitti